07 elokuuta 2011

Its Vantaa!!!

Pitkä aikais lukijoilleni, kyllä, päätin päivittää blogiani kun on taas tapahtunut elämässäni kaikenlaista ihmeellistä ja vähemmän ihmeellistä. Tietenkin useimmat lukiani ovat olleet vallan tietoisia niistä asioista jotka elämässäni tapahtuvat ja tapahtuivat. Mutta aloitetaan pienimmistä, kenties..

Elikkä olen nyt viimeiset vuoden päivät ollut työttömänä, koulusta valmistumiseni jälkeen. Ei ole näkynyt elämässäni mitään valopilkun tapaista joka olisi antanut edes pientä iloa elämääni. Olen saanut kysyä töitä ties mistä ja ties keneltä ja kaikki ovat yksinkertaisesti sanoneet ettei heillä juuri nyt ole tarvetta ottaa ketään töihin. Joten ei ole auttanut kuin olla tekemättä mitään eriskummallista elämälläni.
Olen kyllä tiennyt ravintolakokin koulutukseni alusta asti että en välttämättä haluaisi tehdä päivääkään alan töitä ja se myös vahvistui koulutukseni aikana olleessa työharjoittelussa.. Tykkään kyllä tehdä ruokaa mutta en välttämättä halua tehdä sitä aamusta iltaan ^^' Joten tyydyn hyvin olemaan kotikokki joka tekee "aivan mahdottoman hyvää ruokaa" :D yeah, right, syötävää edes kuitenkin. Joten olen työttömyyteni alusta asti vähän katsellut mikä olisi sitä työtä mikä sitten sopisi minulle tai edes kiinnostaisi minua. Vaihtoehdot ovat pyörineet aika laidasta laitaan. Niin toimittajaa kuin opettajaakin. Kenties kassatyöntekijä? Vaikka eihän se nyt tarvitse mitään suurta kouluttautumista :D oh well.. No nyt sitten löytyy tuossa vuoden vaihteessa yksi vaihtoehto jota pääsin työkkärin avustuksella vähän kokeilemaankin. Voisi olla kovinkin mielenkiintoista työskennellä kirjastossa joten kun yhteishaut alkoivat hain kyseisen alan koulutukseen ja vähän muihinkin mitkä olisivat kiinnostaneet edes vähäsen. Hain myös eri puolille suomea ja tiesin että siitä vielä seuraisi muutto touhut jos johonkin pääsisin jopa.

No tulokset tulivat kesäkuun alussa ja toivat mukanaan niin iloa kuin pettymystäkin. En ollut päässyt ykkösvaihtoehtooni mutta olin kuitenkin päässyt haluamaani koulutukseen kirjastoalalle. Ykkösvaihtoehdossa olin aika korkealla varasijalla ja monet ystäväni olivat sitä mieltä että olisin sinne vallankin helposti varasijalta päässyt. Itse en ihan yhtä suurta luottamusta omannut mutta kesäkuun lopussa tuli uusi ilmoitus että olin kuin olinkin varasijalta haluaamani kouluun päässyt.

Tämän johdosta suuntana siis Vantaa ja tieto- ja kirjastopalveluiden koulutusohjelma Keravalla. Näin aluksi asuminen vantaalla hyvän ystäväni luona koska eipä ollut kuulunut mitään vapaista asuinnoista joita olin hakenut jo ties kuinka monta kuukautta. Joten pakkohan se oli ottaa vastaan loistava tarjous ja muutta pieneen 12neliön huoneeseen, joka vieläpä paljastui isommaksi kuin mitä omat kuvitelmani alunperin antoivat mieltä. Voipihan tuohon vielä joutua ostamaan jotain huonekalua ettei se vaikuta kovinkaan tyhjältä :D Vielä on vähän laatikoiden purku keskissä mutta eihän se oo niin kiireellinen juttu :) ei kai tästä ihan heti olla muuttamassa pois ellei joku tosi hyvä tarjous tule vastaan :D

Ai niin, tämän koko postauksen päätarkoitus ihan unohtui. NYT ON PIENEN KAUPUNGIN HENKKA MUUTTANUT ISOON KAUPUNKIIN JOSSA PARHAIDEN YSTÄVIEN SEURASTA SAA NAUTTIA KOVASTI PALJON!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kiitos :) toivottavasti netin myötä tänne saisi myös postattua hieman enemmän tavaraakin vaikkakin vähän asian vierestä :D Koulu alkaakin sitten jo tiistaina, mutta sehän on oikeasti vain sivuseikka joska tärkeintä on tämä ystävien seura tietenkin :)

1 kommenttia:

Rei kirjoitti...

:D Mekin nautitaan sun seurasta kovasti paljon, bro! <3
Vietetään paljon mukavia hetkiä yhdessä ja otetaan takaisin kaikki ne vuodet, joiden aikana ei päästy toisiamme näkemään. n_____n

Lähetä kommentti